Kypäräpakko ja kokokentäntaklaus
Puhuttaessa pelin säännöistä helposti kaksi asiaa nousee esille: koska tulivat voimaa ns. kypäräpakko ja taklaaminen myös hyökkäysalueella. Oikeat vastaukset ovat vuonna 1960 ja 1969.
Nykyään tietenkin ihmetyttäisi niin pelaajien ulkoasu kuin taklaamisrajoitukset, mutta näin on joskus ollut. Tosin vielä enemmän ihmetystä herättäisi nykykatsojissa lajin ensimmäiset säännöt. Saattaisi jopa herätä ihmettelyä: mistähän pelistä on kyse.
Kypäräpakko tuli Suomessa käyttöön kaudelle 1960–61. Kuolemattomaksi on noussut Teppo Rastion kommentti: on kuin postilaatikosta pelaisi.
Toinen suuri sääntömuutos oli taklaamisen salliminen koko kentällä. Tämä tuli voimaan kaudesta 1969–70 lähtien. Herkästi luullaan, että sääntö oli voimassa yhtä kautta aikaisemmin eli HIFK:n ensimmäisen mestaruuden aikana. Näin ei kuitenkaan ollut.
Tosin kaikki tiesivät kansainvälisen säännön tulevan voimaan juuri syksyllä 1969, joten siihen oli varauduttu myös erotuomarien taholla.
Lähes aina suomalaiset säännöt ovat noudattaneet kansainvälisen liiton laatimia sääntöjä.
Säännöt
Ohessa on kooste jääkiekkoilun muista sääntömuutoksia vuodesta 1927 vuoteen 1990. Sen on laatinut Aksel Tuohimaa toimiessaan harjoittelijana Urheilumuseossa eli nykyisessä Tahdossa. Hän käytti lähteinään muun muassa jääkiekon ensimmäisiä sääntöjä, jääkiekkovaliokunnan pöytäkirjoja ja Jääkiekkokirjaa.
Kaukalo
1927
Kentän maksimipituus on 80 metriä ja leveys 40 metriä. Ihannemitat ovat 60×30 metriä. Kaukalon laitojen oltava vähintään 25 senttimetriä korkeita. Molemmissa päädyissä tulee lisäksi olla kahden (2) metrin korkeuteen ulottuva suojaverkko.
1939
Kentän maksimipituus on 76 metriä ja leveys 36 metriä. Ihannemitat 56×26 metriä. Kaukalon laidat oltava vähintään 25 senttimetriä, ja jos mahdollista niin 107 senttimetriä korkeita. Päädyissä korkeus oltava mielellään vähintään 1,2 metriä, ja lisäksi päätyyn tulee sijoittaa vähintään kolmen (3) metrin korkeuteen kohoava suojaverkko. Kaukalon kulmat on pyöristettävä.
1948
Kaukalon oltava mahdollisimman lähellä seuraavia mittoja: 61×26 metriä. Laidat oltava vähintään 91,5 senttimetriä korkeita ja maksimissaan 122 senttimetriä.
1969–1972
Kaukalon maksimimitat 61×30 metriä ja pienimmät sallitut mitat 56×26 metriä. Laitojen korkeus 1-1,22 metriä välillä.
1973–75
Kaukalon kulmat on pyöristettävä 30 metrin levyisellä kentällä kuuden (6) metrin säteellä.
Kaukalon kulmat on pyöristettävä 26 metrin levyisellä kentällä 5,2 metrin säteellä.
1985–1989
Kentän kulmien säteen tulee olla vähintään seitsemän (7) metriä ja enintään 8,5 metriä.
Laitojen korkeuden vaihteluväli on 1,15-1,22 metriä.
Päätylaitojen yläpuolella on myös suotavaa olla 160-200 senttimetriä korkea suojalasi tai -muovi. Kentän muilla sivuilla tämä lasi/kautta muovi voi olla 80-100 senttimetriä korkea.
1990
Kaukalon laitojen on oltava vähintään 1,2 metriä korkeita.
Kentän maalaukset
1927
Molempien maalien edessä kuuden (6) metrin päässä kentän halkaisevat viivat, jotka tänä päivänä tunnetaan siniviivoina. Viivojen välissä keskellä pelialuetta oli alueen lävistäjien leikkauskohdassa aloituspiste.
1939
Pelikenttä on jaettu kahden viisi (5) senttimetriä leveän viivan (nyk. siniviivat) avulla kolmeen yhtä suureen alueeseen. Jos pelikenttä oli 60 metriä pitkä tai pidempi, niin silloin nämä viivat oli merkittävä 18 metrin päähän maaleista.
Muutokset tarkoittivat hyökkäys- ja puolustusalueiden merkittävää kasvua, ja keskialueen kaventumista lähes samankokoiseksi hyökkäys- ja puolustusalueiden kanssa. Myös viralliset nimitykset hyökkäys-, keski- ja puolustusalue otettiin käyttöön. Viivoista käytettiin nimityksiä hyökkäys- ja puolustusraja.
Keskipisteen nimi virallisestiin, sen lävistäjäksi määriteltiin 30 senttimetriä ja väriksi musta.
Maalivahdin alue otettiin käyttöön. Maaliviivan keskipisteestä piirrettiin kolmen (3) metrin säteellä viisi (5) senttimetriä leveä puoliympyrä, joka ylitti maaliviivan molemmilta puolilta 55 senttimetrin, eli maalin syvyyden verran.
Maaliviiva määritettiin 2,5 senttimetriä leveäksi.
Pelialueen päätysivuihin piirrettiin viivat osoittamaan rajaa puolustustavan joukkueen pelaajille pelinheittoa suoritettaessa. Lyhin välimatka tällaisen rajaviivan ja lähimmän maalipylvään välillä on viisi (5) metriä. Tällöin ei yksikään puolustavan joukkueen pelaaja saa pelinheiton tapahtuessa olla viittä (5) metriä lähempänä lähintä maalipylvästä.
Kaikki viivat on piirretty tummalla värillä, jotta ne erottuvat.
1948
3,05 metrin etäisyydelle päädyistä piirretään poikki koko kentän punaiset ja viisi (5) senttimetriä leveät päätyviivat. Ne myös jatkuvat reunalaudoituksissa. Päätyviivan keskellä sijaitsee maali, joten se yhdistyy maaliviivan kanssa.
Kentän keskipisteen kautta vedetään poikki kentän 2,5 senttimetriä leveä punainen viiva (nyk. punaviiva), joka jatketaan ylös reunalaudoista. Viivaa kutsuttiin keskiviivaksi.
Kentän keskipisteen väri vaihtui siniseksi ja sen ympäri piirretään kolmen (3) metrin säteellä viiden (5) senttimetrin levyinen ympyräviiva.
Keskialueelle merkitään 1,5 metrin päähän kummastakin aluerajasta kolme (3) punaista pistettä, siten, että ne jakavat kentän neljään yhtä suureen osaan (nyk. enää kaksi pistettä per puoli ja ne tunnetaan paitsion jälkeisen aloituksen pisteinä).
Kunkin maalipylvään ja sitä lähinnä olevan pitkän sivun puoliväliin, 4,5 metrin etäisyydelle maaliviivasta merkitään punaiset pisteet (nyk. p-pisteet). Näitä pisteitä keskipisteinä käyttäen piirretään kolmen (3) metrin säteellä viiden (5) senttimetrin levyiset, punaiset ympyräviivat ympyröimään niitä.
Hyökkäys- ja puolustusrajojen väri muuttui siniseksi ja niiden leveys kaventui 2,5 senttimetriin.
Maalialue merkitään punaisella 2,5 senttimetriä paksulla viivalla maalin eteen seuraavasti: 15 senttimetrin päähän maalitolpista ulospäin vedetään suorat 91,5 senttimetrin viivat kohti kenttää ja niiden päät yhdistetään viivalla.
1969–1972
Hyökkäys- ja puolustusalueiden viivat muuttuivat 30 senttimetrin levyisiksi siniviivoiksi ja näillä viivoilla päätyviivojen välinen alue jaetaan kolmeen yhtä suureen osaan.
Myös keskiviiva muuttui 30 senttimetrin levyiseksi punaviivaksi jakaen kentän kahteen yhtä suureen alueeseen.
Kaukalon keskipisteen säde kasvoi 30 senttimetrin pituiseksi ja keskiympyrän säde 4,5 metriseksi.
Keskialueen pisteet vähenivät niin, että 1,5 metrin päähän siniviivoista ja yhtä kauaksi molemmista sivulaidoista merkittiin aloituspiste.
Päätyalueiden aloituspisteet muuttuivat siten, että pisteiden halkaisija oli 30 senttimetriä ja koko aloitusympyrän säde 4,5 metriä. Molemmille puolille aloituspistettä, kuuden (6) metrin päähän päätyviivasta merkitään jäähän maaliviivan suuntaiset 60 senttimetrin pituiset ja viiden (5) senttimetrin levyiset punaviivat (nyk. viikset). Myös kaksi 90 senttimetrin pituista ja 2,5 senttimertin levyistä maaliviivan suuntaista punaviivaa on merkittävä jäähän 90 senttimetrin päähän aloituspisteistä (merkitsevät aloittajan paikkaa pelinheiton tapahtuessa).
Aloituspisteiden paikat ovat molemmista maaliviivoista kuuden (6) metrin ja kentän pituushalkaisijasta maaliviivan suuntaisena molempiin suuntiin seitsemän (7) metrin päässä.
Maalialue merkitään maalin eteen viiden (5) senttimetrin paksulla punaisella viivalla puoliympyränä, jonka säde on 1,8 metriä. Puoliympyrän keskipiste on maaliviivan keskikohta.
Rangaistusajanottajien edessä on punainen viisi (5) senttimetriä leveä ja kolmen (3) metrin säteellä piirretty viiva, joka rajaa tuomarien alueen.
1985–1989
Maalialue merkitään 30 senttimetrin päähän tolppien ulkoreunoista 1,22 metrin pituisilla viivoilla kohtisuoraan kentälle päin. Viivat yhdistetään viivalla. Maalialue ulottuu korkeudessa maalin yläriman tasolle.
Keskialueen aloituspisteitä on kaksi molempien siniviivojen edessä. Ne ovat samalla etäisyydellä laidasta kuin päätyalueiden aloituspisteet ja 1,5 metrin päässä siniviivasta. Pisteet ovat halkaisijaltaan 60 senttimetriä ja merkitty viisi (5) senttimetriä leveällä punaisella viivalla niin, että samansuuntaisesti siniviivojen kanssa erotetaan ympyrän sisältä 35 senttimetriä leveä punainen alue.
Päätyalueiden aloituspisteiden ulkoreunoilla maaliviivan suuntaisesti olevia viivoja on nyt kaksi molemmin puolin. Ne ovat 5,5 ja 6,5 metriä päässä päätyviivasta.
Aloittajan paikkaa pelinheiton tapahtuessa merkitsevät viivat poistuvat.
Mailat
1927
Lavan maksimikorkeus yhdeksän (9) senttimetriä ja pituus 38 senttimetriä. Koko mailan maksimipituus 137 senttimetriä mitattuna mailan päästä lavan kulmaan.
1939
Lavan maksimikorkeus 7,75 senttimetriä. Maalivahdilla edelleen 9 senttimetriä.
1948
Puu linjataan mailan ainoaksi sallituksi materiaaliaksi.
1969–1972
Mailan maksimipituus 135 senttimetriä.
Maalivahdin mailan kulma ei saa olla 11,5 senttimetriä leveämpi, eikä mailan leveä alaosa 61 senttimetriä pidempi kulmasta mitattuna.
1973–1975
Maila oltava puuta tai jotain muuta IIHF:n hyväksymää materiaalia, eikä siinä saa olla ulkonemia.
Lapa ei saa olla alle viisi (5) senttimetriä korkea.
1985–1989
Mailan maksimipituus 147 senttimetriä ja lavan maksimipituus 32 senttimetriä.
Lavan kaarevuus mitattuna lavan mistä tahansa kohtaa lavan kärkeen, ei saa olla enempää kuin 1,5 senttimetriä.
Maalivahdin mailan lavan maksimipituus on 39 senttimetriä. Mailan leveä alaosa ei saa olla 71 senttimetriä pidempi kulmasta mitattuna.
Vaihtopelaajat ja vaihtaminen
1927
Vaihtopelaajia saa kokoonpanoon nimetä kaksi. Lisäksi maalivahdille saa nimetä oma vaihtopelaaja, joka sai pelata ainoastaan maalivahtina.
Vaihto on mahdollista suorittaa vain pelin ollessa keskeytyksissä, ja siitä on ilmoitettava tuomarille etu käteen.
Pelin ulkopuolella olevien vaihtopelaajien on oltava eri tavoin puettuna, jotta tuomari ei sekoita häntä pelaajiin.
1939
Vaihtopelaajia neljä, paitsi Pohjoismaissa ainoastaan kolme. Maalivahdille sai edelleen olla oma vaihtomies.
1948
Joukkueessa saa olla kaiken kaikkiaan 14 pelaajaa, joista kaksi on maalivahteja. Suomessa tosin vain 12 pelaajaa.
Vaihtaminen saa tapahtua milloin vain pelin aikana, edellyttäen, että se pelaaja, joka poistuu kentältä, on asettunut paikalleen pelaajien penkille, ennen kuin, vaihtopelaaja astuu kentälle.
1969–1972
Kokoonpanoon saa nimetä 15 kenttäpelaajaa ja kaksi (2) maalivahtia.
1973-1975
Kokoonpanoon saa nimetä 19 pelaajaa, joista kaksi (2) on maalivahteja. Kaikilla pelaajilla on oltava yhdenmukainen peliasu.
1985–1989
Kokoonpanoon saa nimetä 18 pelaajaa ja kaksi (2) maalivahtia.
Maalivahdin voi vaihtaa ainoastaan pelikatkolla toiseen maalivahtiin. Maalivahdin voi vaihtaa lennosta ylimääräiseen kenttäpelaajaan.
1990
Kokoonpanoon saa nimetä 20 kenttäpelaajaa ja kaksi (2) maalivahtia.
Pelaajien välinen vaihtaminen voi tapahtua vaihtoaition pituisella alueella ja kolme (3) metriä laidasta kentälle mitattuna.
Maalit
1927
Maalit sijoitetaan radan kumpaankin päähän päätyviivan keskikohdalle siten, että niiden avoin sivu on keskustaan päin. Maalit asetetaan 1,5–4,5 metrin päähän päädystä suhteutettuna radan pituuteen.
Maalin muodostaa kaksi pystysuoraa 122 senttimetrin korkuista pylvästä, jotka yhdistää 183 senttimetrin mittainen poikkipuu.
Häkki, jonka etuosan poikkipuu muodostaa, kannattaa verkkoa. Häkki on ylhäältä 40 senttimetrin ja alhaalta jään tasossa 55 senttimetrin syvyinen.
Tolpat on kiinnitettävä jäähän tukevasti.
1948
Maalit ovat 3,05 senttimetrin etäisyydellä päädystä.
Maalitolppien ja yläriman on oltava pyöreät ja ne on maalattava punaisiksi.
1969–1972
Maalit asetetaan 4,5–5,5 metrin päähän radan päädyistä.
Pyöreän maalikehyksen on oltava viisi (5) senttimetriä ulkomitaltaan.
Maalin syvyys saa olla 1,00–0,60 metriä.
1985–1989
Maalit asetetaan neljän (4) metrin päähän radan päädyistä.
Maalin sisällä oleva pohjalevy ja tukirakenteet maalataan valkoisiksi tolppia lukuun ottamatta. Samaten maaliviivan ja maalin takaosan rajaama jääalue maalataan valkoiseksi.
1990
Maalin syvyys saa olla 1,12–0,60 metriä.
Kiekko
1927–1948
Kiekko tehty kovasta, vulkanisoidusta kumista ja sen paksuus on 2,54 senttimetriä ja halkaisija 7,62 senttimetriä.
Kiekon paino oltava vähintään 141,5 ja enintään 170 grammaa.
1969–1975
Kiekon paino oltava vähintään 156 ja enintään 170 grammaa.
1985
Kiekon päävärin oltava musta.
Peliaika
1927
Ottelun peliaika on 2 x 20 minuuttia. Erien välissä pidetään 10 minuutin väliaika.
Pelin päättyessä tasan pidetään 10 minuutin väliaika, jonka jälkeen pelataan 10 minuutin pituinen jatkoaika, jonka puolessa välissä joukkueet vaihtavat puolta.
Mikäli peli on jatkoajankin jälkeen tasan, pidetään viiden (5) minuutin väliaika, jonka jälkeen pelataan uusi jatkoaika. Näin jatketaan aina siihen asti, että maali syntyy.
Jatkoaikoja pelataan korkeintaan kolme kappaletta, ja jos niiden aikana ei ole syntynyt ratkaisua, järjestetään uusintaottelu.
Jos joukkue kieltäytyy pelaamasta ylimääräistä peliaikaa, julistetaan se hävinneeksi.
Peliajaksi lasketaan vain todellinen, pelin käynnissä ollut aika.
1939
Ottelu kestää 3 x 15 minuuttia. Erien välissä pidetään 10 minuutin tauot.
Puolia vaihdetaan jokaisen erän jälkeen ja kolmannen erän puolivälissä.
Jatkoaikoja ei järjestetä sarjaotteluissa.
1948
Ottelu kestää 3 x 20 minuuttia. Erien välissä pidetään 10 minuutin tauot.
Jokaisen erän jälkeen vaihdetaan puolta.
Jatkoajan erien välillä pidetään 10 minuutin tauot.
1985–1989
Erätauot pidennetään 15 minuutin mittaisiksi.
Joukkueille sallitaan 30 sekunnin aikalisän käyttö kerran varsinaisen peliajan tai jatkoajan aikana. Aikalisä otettava pelikatkon yhteydessä.
Ulkona pelattavissa otteluissa joukkueet vaihtavat puolia kolmannen erän ja jatkoajan puolivälissä erätaukojen lisäksi, mutta halleissa pelattavissa otteluissa puoli vaihdetaan vain erien aikana.
Paitsio
1927
Paitsiossa olevaksi pelaajaksi määriteltiin se, joka ei ollut kiekon ja oman maalin välissä. Paitsiossa oleva pelaaja ei saa millään tavoin osallistua peliin ja tuomari kehottaa häntä palaamaan takaisin oman maalin ja kiekon väliin. Mikäli näin ei tapahdu, tai hän jollain tavalla osallistuu peliin kuten koskemalla kiekkoon tai häiritsemällä vastustajaa, vihelletään peli poikki paitsion merkiksi. Kuusi (6) metriä maaleista sijaitsevien rajojen (tänä päivänä tunnetaan siniviivoina) ja maalin välissä paitsiosääntö ei ollut voimassa kummallekaan joukkueelle.
1939
Pelialueen ollessa nyt rajattu hyökkäys-, keski- ja puolustusalueeseen, muodostui sääntö enemmän nykyaikaisen kaltaiseksi, kun kiekon sai syöttää eteenpäin samalla alueella olevalle joukkuekaverille. Paitsio sääntö oli kuitenkin voimassa myös omalta puolustusalueelta poistuttaessa eli hyökkäämään lähdettäessä puolustusalueelta keskialueella olevalle joukkuekaverille syöttäminen, ei ollut sallittua.
1948–1975
Pelaajan luistimet, eikä maila ratkaisevat paitsion. Pelaaja on paitsiossa silloin, kun hän molemmin luistimin on yli keski- tai aluerajan ennen kiekkoa.
Keskiviivan ja siniviivan yli tapahtuvat syötöt ovat laillisia vaikkakin pelaaja olisi paitsiotilanteessa viivan toisella puolella, jos hän siellä ollessaan pysäyttää puolustusalueelta annetun kiekon, ennen kuin se on ylittänyt kyseisen viivan ja tämän jälkeen palaa viivan omalle puolelleen molemmin luistimin ennen kuin syöttää tai kuljettaa kiekon yli viivan kohti vastustajan maalia.
Jos pelaaja on erotuomarin mielestä tahallaan luistellut paitsioon, suoritetaan aloitus virheen tehneen joukkueen puolustusalueen aloituspisteestä.
1985–1989
Kiekon saa syöttää kanssapelaajalle jokaisella alueella. Kiekkoa ei kuitenkaan saa syöttää puolustusalueelta keskiviivan yli olevalle kanssa pelaajalle, ellei kiekko ylittänyt keskiviivaa ennen vastaanottavaa pelaajaa.
Omaa siniviivaa ylittäessä ei paitsiosääntö ole voimassa.
Pelaaja, joka todella kuljettaa kiekkoa eteenpäin halliten sitä, ja ylittää viivan ennen kiekkoa ei ole paitsiossa.
Pelaaja ei ole paitsiossa, kun jompikumpi hänen luistimistaan koskettaa tai on hänen omalla puolellaan viivaa, sillä hetkellä, kun kiekko ylittää kokonaan sanotun viivan äärirajan, riippumatta siitä missä hänen mailansa on.
On huomattava, että vaikka pelaajan luistimet ratkaisevat, onko pelaaja paitsiossa, ei paitsiotilanteesta ole kysymys, ennen kuin kiekko on kokonaan ylittänyt viivan äärirajan, jolloin päätös on tehtävä.
1990
Jos hyökkäävän joukkueen pelaaja tai pelaajia on hyökkäysalueellaan ennen oman joukkuetoverinsa ampumaa, syöttämää tai ohjaamaa, tai tässä tilanteessa vastustajasta suuntaa muuttanutta kiekkoa, ja puolustavan joukkueen pelaajalla on mahdollisuus pelata kiekkoa, linjatuomari ilmoittaa käden nostamisella siirretystä paitsiovihellyksestä. Linjatuomari laskee kätensä alas ja antaa pelin jatkua, jos:
> puolustava joukkue syöttää tai tuo kiekon puolueettomalle alueelle
tai
>kaikki hyökkäävän joukkueen pelaajat, jotka olivat ennen kiekkoa hyökkäysalueellaan, käyvät koskettamassa siniviivaa luistimellaan.
Mikäli kiekko laukaistaan kohti maalia ja maalivahti osallistuu peliin, peli katkaistaan välittömästi paitsiona. Jos kuka tahansa hyökkäävä pelaaja koskettaa kiekkoa tai pyrkii saamaan irtokiekon haltuunsa sen ollessa hyökkäysalueella taikka pakottaa puolustavan kiekkoa kuljettavan pelaajan perääntymään syvemmälle hyökkäysalueelle, linjatuomarin on katkaistava peli paitsiona.
Rangaistukset
1927
Lukuun ottamatta pelin sääntöjen mukaista keskeyttämistä, voi erotuomari erottaa pelistä virheen tehneen pelaajan pitemmäksi tai lyhyemmäksi ajaksi, ilman että toinen pelaaja saa astua hänen tilalleen.
Erotuomari ei saa antaa muita rangaistuksia, ei vapaalyöntiä tai myöntää maalia.
Erotuomari rankaisee tarpeellisella ankaruudella, jotta peli pysyisi vilpittömänä ja vapaana tahallisista virheistä. Hän välttää hermostuttamasta pelaajia liioitelluilla rangaistuksilla.
Erotuomari määrää rangaistuksen niin pitkäksi aikaa kuin tahtoo, yhdeksi (1), kahdeksi (2), viideksi (5) minuutiksi tai kokonaiseksi aikapuoliskoksi, jos virhe on ollut poikkeuksellisen raskas.
Rangaistu pelaaja poistuu heti pelistä ja pukeutuu puolueettomaan pukuun. Rangaistuksen päätyttyä ottaa rangaistu pelaaja paikkansa pelistä ilman, että sitä keskeytetään.
Virheet pääasiassa samanlaisia kuin tänä päivänä eli kamppi, korkea maila, poikittainen maila jne, mutta niitä ei kuitenkaan ole määritelty termeinä sen suuremmin. Alla kuitenkin mielenkiintoisia määritelmiä muista virheistä:
Laatan kuljettaminen. – Potkaiseminen.
Laatan saa pysäyttää millä ruumiinosalla tahansa, mutta sen on annettava pudota paikoilleen, koska laatan kuljettaminen tai liikkeelle laittaminen on kiellettyä kaikilla muilla tavoin paitsi mailaa käyttämällä. Sama sääntö koskee maalivahteja.
Kielletyt asennot
Kukaan pelaajista, ei edes maalivahti, saa heittäytyä pitkälleen, istuutua, polvistua tai tahallaan kaatua jäälle. Jos kaatuu tapaturmaisesti, on noustava heti ylös, eikä peliin saa osallistua ennen tätä.
Kimppuun käyminen ja raaka peli
Kaikkinainen raaka peli on kielletty, kuten lyöminen, huitominen, kampittaminen jne. Kuitenkin sallitaan ruumiillinen vastarinta, edellyttäen, että sen tekee vilpittömästi puolustava pelaaja yrittäessään vartalollaan estää hyökkäävää pelaajaa pääsemästä ohi.
1939
Rangaistun pelaajan palatessa peliin on hänen molemmin luistimin käytävä omalla puolustusalueellaan, ennen kuin hän saa ottaa osaa peliin.
Muutoksia vuoden 1927 esimerkki virheisiin:
– Kiekkoa kuljettavalla pelaajalla on oikeus koko pelikentällä potkaista kiekko omaan mailaansa, mutta ei kanssapelaajalleen.
– Maalivahti saa heittäytyä kyljelleen, polvistua, istuutua ja ottaa myös tällöin osaa peliin. Hän ei kuitenkaan saa kädellään syöttää kiekkoa kuin taaksepäin, eikä hän saa pitää kiekkoa hallussaan, eikä istuutua, maata tai polvistua kiekon päälle.
– Vartalolla ahdistaminen on kiellettyä lähempänä kuin 1,5 metriä laidasta.
1948
Säännöt tarkentuvat ja peliin otetaan mukaan myös rangaistuslaukaus. Esimerkkeinä tarkemmista rangaistussäännöistä uudet tarkat termit ja maininnat uusista rikkomuksista:
>Käytösrangaistus: Sopimaton käytös tuomaria tai toimitsijaa kohtaan voi johtaa ensin 10 minuutin rangaistukseen ja toistuessaan ulosajoon.
>Pelaajan työntäminen reunusta vasten: Vastapelaajan kimppuun käyminen vartalolla, kyynärpäällä, mailalla tai muulla tavoin siten, että hän joutuu väkivaltaisesti työnnetyksi reunusta vasten, on kielletty (nyk. laitataklaus).
>Särkyneellä mailalla pelaaminen
>Väkivaltaisuus
>Estäminen
>Kiekon päälle heittäytyminen (Ei koske maalivahtia)
>Mailan heittäminen
>Mailan nostamien (nyk. korkea maila)
>Kiinnipitäminen
>Vastapelaajan sitominen mailan lappeella (nyk. koukkaaminen)
>Kampitus
>Pelin viivyttäminen, esim. ampumalla sen yli reunuksen
>Poikittainen maila
>Ryntäys
Myös niin kutsuttu iso rangaistus mukaan peliin. Ensimmäisestä rikkomuksesta, joka aiheuttaa ison rangaistuksen, karkotetaan viideksi (5) minuutiksi. Saman pelaajan toisesta isosta rikkomuksesta ottelun aikana karkotetaan 15 minuutiksi ja kolmannesta ajetaan ulos. Tällöin sijainen päästetään kuitenkin kentälle viiden (5) minuutin jälkeen.
Pelaaja voidaan myös suoraan ajaa ulos, jos rikkomus on tarpeeksi vakava. Tällöin hänen rangaistustaan kärsii sijainen 10 tai viiden (5) minuutin verran, riippuen rikkomuksen laadusta.
1969
Siirretty rangaistus: Jos kolmas pelaaja on poistettava kentältä, kun kaksi saman joukkueen pelaajaa on jo poistettu, siirretään hänen rangaistuksensa alkamishetki siksi, kunnes toinen aikaisiemmin poistetuista, on suorittanut rangaistuksensa loppuun.
1973–1975
Rangaistukset tarkentuvat entisestään, mutta ei varsinaisia muutoksia.
1985–1989
Rangaistukset tarkentuvat entisestään, mutta ei varsinaisia muutoksia.
Täydentävät rangaistukset tulevat mukaan:
> Näissä säännöissä mainittujen pelikieltojen lisäksi voi asiaan kuuluva kurinpitoelin pelin jälkeen harkintansa mukaan tutkia minkä tahansa tapauksen minkä tahansa pelin yhteydessä ja voi milloin tahansa pelin päättymisen jälkeen ja ennen rikkoneen joukkueen seuraavaa ottelua määrätä lisää pelikieltoja mistä tahansa rikkeestä, joka on tapahtunut pelin aikana tai sen jälkitilanteissa, johon on syyllistynyt pelaaja tai joukkueen toimihenkilö riippumatta siitä, onko erotuomari määrännyt tällaisesta rikkeestä rangaistuksen.
1990
Rangaistukset tarkentuvat entisestään, mutta ei varsinaisia muutoksia.