ARTIKKELI: Teksti: Hannu Kauhala / Kuva: Suomen Jääkiekkomuseo

WHA:n tarina, osa 2: Winnipeg Jets eurooppalaismenestyksen aloittajana

Winnipeg Jets oli WHA:n ensimmäisellä kaudella keväällä 1973 finaaleissa, mutta sai pian huomata, ettei pitkälle päästy pelkällä Bobby Hullilla, vaikka tätä pidettiinkin maailman parhaana jääkiekkoilijana. Tarvittiin jotain uutta. Sitä haettaessa iskettiin todelliseen kultasuoneen. Siitä alkoi myös suomalaisten taival Pohjois-Amerikan ammattilaissarjoissa.

Tosin Carl Brewerin innoittamana HIFK:n Tommi Salmelainen oli kaikkien aikojen ensimmäinen NHL:ään varattu eurooppalaispelaaja ja oli pelannut kauden 1969–1970 CHL:n Kansas City Bluesissa, mutta hän ei pelannut pääsarjatason liigassa, saati sitten voittanut mestaruutta. Sen sijaan Veli-Pekka Ketola ja Heikki Riihiranta pelasivat ja voittivat cuppokaalin eli WHA:n Avco Trophyn.

Ratkaisevaa oli kausi 1973–1974 ja lääkäri Gerry Wilsonin vuoden sapattivapaa lisäopintoja varten urheiluinstituutissa Tukholmassa. Hänen poikansa Carey oli HIFK:ssa voittamassa SM-kultaa vuonna 1983 ennen pitkää NHL-uraansa. Mukana HIFK:n mestaruusjoukkueessa oli myös Careyn veli Geoff. Tukholmassa Wilson seurasi poikiensa kanssa paljon Elitserienin otteluita ja vakuuttui eurooppalaisten pelaajien tasosta. Wilson oli kotoisin Winnipegistä, ja Jets tekikin hänen ehdotuksestaan tukun sopimuksia ennen ja jälkeen Helsingin vuoden 1974 MM-kisoja.

Tärkeimmät olivat keskushyökkääjä Ulf Nilsson ja laitahyökkääjä Anders Hedberg. Heidät yhdistettiin Hullin kanssa, ja tuloksena olikin WHA:n lyhyen historian paras ketju. Kovin paljon ei erehdy, jos arvioi sen olleen aikanaan jopa maailman paras.

Seuran ruotsalaisiin kuuluivat myös ensin puolustaja Lars-Erik Sjöberg ja maalivahti Curt Larsson, sekä kesken kauden puolustaja Thommie Bergman. Ulf Sterner (New York Rangers) oli ollut vaatimattomalla menestyksellä kaudella 1964–1965 NHL:n ensimmäinen Ruotsista tullut pelaaja. Bergman oli toinen, kun teki vuonna 1972 sopimuksen Detroit Red Wingsin kanssa. Vuotta myöhemmin Toronto Maple Leafsiin liittyivät tuleva suurpuolustaja Börje Salming sekä hyökkääjä Inge Hammarström. Vaikka eurooppalaispelaajat ehtivätkin ensin NHL:ään, niin varsinainen vallankumous tapahtui WHA:ssa.

Suomesta tulivat siis Ässien keskushyökkääjä Veli-Pekka Ketola ja HIFK:n puolustaja Heikki Riihiranta, jotka kumpikin oli maajoukkueen keskeisiä pelaajia. 

Anders Hedberg harhauttelee Neuvostoliiton Viktor Kuzkinia (#5) Helsingin MM-kisoissa 1974. Kuvaaja: Veikko Lintinen.

Ensi tappio, sitten menestys

Palkkaamalla eurooppalaisia pelaajia Jets oli tehnyt vallankumouksen, mutta tuloksia ei heti tullut. Ensimmäisen ja lopulta WHA-ajan viimeisen kerran seura ei päässyt pudotuspeleihin keväällä 1975. Osin se tosin johtui divisioonajaosta. WHA:ssa oli tuolla kaudella 14 joukkuetta, jotka pelasivat kolmessa lohkossa. Jokaisesta lohkosta pääsi jatkoon vähintään kaksi joukkuetta. Jets oli kahdeksas pisteissä, mutta heikossa itälohkossa Cleveland Crusaders vei pudotuspelipaikan pienemmällä pistemäärällä, kuin Jets oli saanut. Muut kaksi ”ylimääräistä” paikkaa menivät länsidivisioonan Minnesota Fighting Saintsille ja Phoenix Roadrunnersille.

– Playoff-paikan menetys ei ollut kiinni meistä eurooppalaisista. Tiedettiin muutokseen menevän vähintään yksi kausi, Ketola sanoi.

Paikan pudotuspeleissä voi katsoa menneen lähinnä kovuuteen tuolla pohjoisamerikkalaisen kiekkoilun väkivaltaisimmalla vuosikymmenellä.

– Osa joukkueista oli vain ”painipuolella”, mutta me olimme taitojoukkue. Bobby [Hull] määräsi, mitä tapahtuu. Hän ei halunnut gooneja. En ole koskaan nähnyt yhdellä pelaajalla olevan niin paljon vaikutusvaltaa joukkueessa kuin Bobbylla oli. Ja ihan positiivisessa mielessä. Hän oli mahtava tyyppi, Ketola jatkoi.

Gooni oli kiekkoilija, jonka suurimmat avut ovat tappelemisessa. Pisteitä tuli vähän, mutta jäähyminuutteja sitä enemmän.

Eurooppalaisista Jetsin menestys ei tosiaankaan ollut kiinni. Kun Hull oli yhdistetty samaan ketjuun Hedbergin ja Nilssonin kanssa, niin tulosta todella syntyi. Hull teki peräti 77 maalia, joka oli ja myös jäi WHA:n historian yhden kauden ennätykseksi. Hän oli pistepörssin kakkonen (142), mutta myös Nilsson (120) kuin Hedberg (100) ylsivät kolminumeroiseen lukuun. Koko liigassa tähän rajapyykkiin ylsi seitsemän pelaajaa. Hedberg teki 54 maalia, jolla oli liigan nelonen. Hänet palkittiinkin vuoden tulokkaana.

Mestaruuden vei Houston Aeros, joka voitti finaaleissa Quebec Nordiquesin suoraan 4–0.

Seuraava kausi toi sitten mestaruuden Jetsille. Joukkue suorastaan dominoi liigaa, kun se voitti kolme viimeisestä neljästä mestaruudesta.