Hiljattain (29.6.2025) syöpään menehtynyttä Pentti Matikasta (1950–2025) voi pitää Suomen
jääkiekkomaajoukkuetoiminnan uudistajana. Hänen aikanaan Leijonat otti ensimmäiset mitalit niin
olympialaisissa, Canada Cupissa kuin MM-kisoissa.
Kun ennen Matikaisen päävalmentaja-aikakautta tapana oli ottaa vain parhaat pelaajat mukaan
maajoukkueeseen, niin hän painotti roolipelaamista ja kiekottomana olemista. Tästä voi sanoa syntyneen
tai ainakin lähteneen kehittymään suomalaisen tavan pelata jääkiekkoa ja ns. Suomi-kiekon.
Joensuusta kotoisin ollut Pena oli tullut jääkiekon huipputasolle jo viimeistään SaiPassa 1970-luvulla, ja
samassa seurassa oli alkanut valmennusura. Hän täydensi osaamistaan seuraavalla vuosikymmenellä
Oulun Kärpissä. Seura oli säännöllisesti mitaleilla, ja Matikaisen vastuuvalmentajapesti Kärpissä
huipentui hopeaan vuonna 1987.
Oli selvää, että tällainen valmentaja ansaitsi ainakin lyhyen maajoukkuepestin, etenkin kun kokemuksiin
kuului myös nuorten maajoukkuevalmennus koti-MM-kisoissa 1984. Oli selvää, että valmentaminen ja
johtaminen oli luonnollista lähinnä roolipelaajan maineessa aktiiviurallaan olleelle Matikaiselle.
Menestymättömyyden painajainen
Tuolloin Suomi oli menestymättömyyden painajaisessa. 1960-luvulla oli menestytty yksittäisissä peleissä,
mutta ”neljä suurta” (Kanada, Neuvostoliitto, Ruotsi ja Tšekkoslovakia) pysyivät arvokisoissa edellä.
Kanadan boikotti (1970–76) muutti periaatteessa tilanteen. MM-kisoissa päädyttiin parhaimmillaan
neljänneksi vain maalierolla Ruotsin takana, mutta senkin jäätyä pois kotimaisiin kiireisiin vedoten
avautui 1976 olympialaisissa todellinen paikka. Neuvostoliitto vei kultaa ja Tšekkoslovakia hopeaa, mutta
Länsi-Saksa, Suomi ja USA päätyivät tasapisteisiin jokaisen voitettua ja hävittyä keskinäisen pelin. Piti
vertailla keskinäisten pelien maalieroa, joka USA:lla oli heikoin -2, joten se putosi pois. Muilla se oli
+1, joten siirryttiin maalisuhteeseen. Se oli Länsi-Saksalla 1,17 ja Suomella 1,13, joten saksalaiset veivät
pronssit.
Kanadan boikotin päätyttyä Wienin MM-kisoihin 1977 jäivät ilman NHL:ää pelattavat olympialaiset
parhaimmaksi mahdollisuudeksi. Vuonna 1980 oltiin viimeisessä pelissä erän päässä mitalista, mutta
USA voitti sen ja samalla olympiakultaa.
MM-kisoissa mitali oli lähellä niin vuonna 1986 Moskovassa kuin seuraavana vuonna Wienissä. Ensin
Moskovassa Suomi oli jo lähes voittanut Ruotsin johdettuaan 4–2 runsas minuutti ennen loppua, mutta
Anders ”Masken” Carlsson ensin kavensi ja sitten tasoitti. Viimeisessä pelissä Kanadaa vastaan olisi
riittänyt tasapeli, ja pitkään näyttikin hyvältä 3–3-numeroissa, mutta sitten Tony Tanti teki voittomaalin.
Wienissä seuraavana vuonna Länsi-Saksa voitti sekä Suomen että Kanadan. Suomi teki kuitenkin protestin
Miroslav Sikoran pelikelvottomuudesta, kun tämä oli aiemmin edustanut Puolaa. Kisojen direktoraatti
hylkäsikin Saksan voitot, mutta tämä valitti alioikeuteen, joka tuomitsi asian Saksan hyväksi. Direktoraatti
muutti päätöstään, ja Suomi joutui alempaan loppusarjaan. Muuten sinne olisi joutunut Ruotsi, joka
lopulta voitti mestaruuden. Wienissä Jääkiekkoliitto käynnisti projektin Pentti Matikaisen palkkaamiseksi.
Avausmitali kaikissa kilpailuissa
”Pena” oli lopulta kuusi vuotta päävalmentajana saaden lopulta potkut vuonna 1993 Curt Lindströmin tieltä.
Tänä aikana Suomi sai ensimmäisen mitalin kaikissa kolmessa kilpailumuodossa eli olympialaisissa, Canada Cupissa ja lopulta MM-kisoissa.
Ensin tuli olympiahopeaa vuonna 1988. Silloin ratkaistiin viimeisen kerran olympiamitalit
sarjamuotoisesti. Jo ennen viimeistä peliä vähintään pronssi oli varmistettu, mutta voitto viimeisestä
pelistä jo mestaruuden varmistanutta Neuvostoliittoa vastaan olisi nostanut Leijonat hopealle. Se tulikin
numeroin 2–1, ja jääkiekkoilumme historia sai uusia valokuvia galleriaansa. Niihin kuuluivat mm.
maalivahti Jukka Tammen riemuhyppy pelin päätyttyä ja kapteeni Timo ”Jönni” Blomqvistin tuuletus
mitalikorokkeella.
Syksyllä 1991 pelattiin viimeinen Canada Cup. Seuraava oli jo World Cup sosialismin kaaduttua. Nyt
mukana olivat myös parhaat ammattilaiset. Tämä oli Matikaisen saavutuksista onnekkain ja vähiten
arvostettu, mikä johtunee niin maantieteellisestä erosta kuin käsityksestä ”vain” välieräpaikasta. Mutta
todellisuudessa Suomi oli pronssilla ennen neljänneksi jäänyttä Ruotsia. Toki tuo mitali ratkesi
runkosarjan perusteella eikä siitä pelattu samalla tavalla kuin loppuottelut Kanadan ja USA:n välillä,
mutta mitali on aina mitali.
Kolmas mitali tuli saman kauden päätteeksi MM-kisoissa Prahassa. MM-mitalit ratkottiin silloin
ensimmäistä kertaa pudotuspelein ja Suomi pääsi peräti loppuotteluun Ruotsia vastaan. Siinä Ruotsi oli
parempi luvuin 4–1, mutta riemukas ensimmäinen MM-mitali oli saavutettu. Siitä alkoi Suomen
saavutusten sarja, eikä suinkaan mestaruudesta kolme vuotta myöhemmin.
Ei ihmeiden tekijä
Mikä sitten selitti Matikaisen menestystä? Ensinnäkin hän oli taitava niin valmentajana kuin johtajana. Jo
valinnat kertoivat paljon. Nyt ei valittu ”all stars -ryhmää”, vaan parhaat kyseiselle paikalle ja tehtävään.
Niitä oli monia, kuten jääkiekossa aina on ollut lähtien maalintekijöistä ja päätyen niiden estäjiin. Tämä on
nykyään luonnollista, mutta jonkun piti olla ensimmäinen.
SM-liigan tason nouseminen tietysti loi pohjan Matikaisen saavutuksille, joista suurin oli itseluottamuksen
kasvu.
– Kun aloitin, niin kymmenen prosenttia pelaajistamme uskoi meidän voivan voittaa Neuvostoliiton. Kun
lopetin, niin kaikki olivat varmoja meidän pystyvän voittamaan kenet tahansa missä tahansa, hän sanoi
elämäkerrassaan Mies, joka vei Leijonat mitaleille (kirj. Hannu Kauhala, Kustannusosakeyhtiö Tammi,
2016). Pentti Matikainen oli todella maajoukkuemenestyksen pohjan luoja.
Elämä jääkiekkoa
Ei Pentti Matikaisen jääkiekkoura ollut pelkkää maajoukkuetta. Hän pelasi jääkiekkoa 17 kautta
lopulta SM-liigaa myöten, mutta suurimmat meriittinsä hän loi valmentajana.
SM-liigassa hän valmensi viidessä seurassa (SaiPa, Kärpät, HIFK, HPK, Lukko) saavuttaen yhden
hopean ja viisi pronssia sekä oli ulkomailla Saksassa Frankfurt Lionsin päävalmentaja. Valmennusuransa
hän päätti Suomen proteesimaajoukkueen MM-hopeaan vuonna 2012.
Myös johtopuoli tuli tutuksi. Hän oli HIFK:n toimitusjohtaja seitsemän kautta, jonka jälkeen oli niin
Ässien urheilujohtaja kuin Pelicansin hallituksen puheenjohtaja SM-liigassa ja Joensuun Jokipoikien
puheenjohtaja Mestiksessä.
Niin oli elämä jääkiekkoa.
Teksti: Hannu Kauhala