ARTIKKELI: Teksti & kuvat: Jukka Ruskeeahde

Yhdysvaltain jääkiekkoseurat, maajoukkueet ja niiden amerikansuomalaiset

Yhdysvallat lähetti organisoituneen jääkiekon varhaisina vuosikymmeninä sekä seuroja että koottuja joukkueita lajin arvokisoihin. Maan historia oli rakentunut vahvasti siirtolaisuudelle, mikä näkyi myös joukkueiden pelaajien etnisyyksien suuressa lukumäärässä. Ensimmäiset suomalaistaustaiset pelaajat lunastivat paikkansa joukkueissa 1930-luvun lopulta alkaen.

Jääkiekko teki olympiadebyyttinsä Antwerpenin talvikisaviikolla 1920. Turnauksessa hopealle sijoittui Yhdysvallat. Maan joukkue koottiin Pittsburghin nimissä. ”Jenkkien” yhteys Suomeen oli kapea, mutta selkeä; joukkue saapui Antwerpeniin SS Finlandia -laivalla.

Ensimmäiset varsinaiset talviolympialaiset järjestettiin Ranskan Chamonix’issa neljä vuotta myöhemmin. Yhdysvallat sijoittui jälleen hopealle ja maata edusti tuoreen valtakunnallisen amatööriliiton mestari Boston AAA.

Seuraavassa olympiaturnauksessa vuonna 1928 oli tarkoitus, että Yhdysvaltoja edustaisi St. Moritzissa Augsburgin yliopistojoukkue. Amatööriliiton pariksi vuodeksi hyytynyt toiminta sekä neljän vuoden maksamattomat jäsenmaksut KOK:lle aiheuttivat kuitenkin sen, että kisat jäivät väliin. Ensimmäinen MM-turnaus 1930 jäi Yhdysvalloilta sivuun uuden kattojärjestön, Yhdysvaltain Amatööriurheiluliiton (AAU), viivästyneen hakemuksen vuoksi.

Vuoden 1931 MM-turnauksessa Yhdysvaltoja edusti Uuden-Englannin amatöörimestari Boston Hockey Club – myöhempi Boston Olympics – sijoittuen hopealle. Tämä seurajoukkue tuli merkitsemään amerikkalaiselle arvokisakiekolle vuoteen 1947 saakka samaa kuin Moskovan ZSKA myöhemmin neuvostoliittolaiselle, koska Yhdysvaltain MM- ja Olympiajoukkueet keskittyivät neuvostoseuran tavoin tiukasti Boston Olympicsin ympärille. Poikkeuksena vuoden 1932 olympiaturnaus, jossa Yhdysvaltoja edusti Bostonin yliopiston ja St. Nicksin yhdistelmäjoukkue sekä AAU:n ja uuden amatööriliitto USAHA:n kiistojen vuoksi vuosiksi 1938 ja 1939 kootut joukkueet.

1939 MM-turnaus järjestettiin Sveitsissä Baselin ja Zürichin kaupungeissa. Yhdysvaltain joukkueeseen kuuluivat Ted Maki ja Leonard Saari. Kisoissa ensimmäistä kertaa mukana ollut Suomi oli omassa ottelussaan kiinni sensaatiossa amerikkalaisten johtaessa kahden erän jälkeen vain 1-0. Maalivahti Maki ja USA:n rutiini toivat kuitenkin 4-0 voiton. Hopeamitalistit Maki ja Saari olivat jo tulossa Suomeen, mutta sota esti aikeet.

Leonard Saari (vas.) ja Ed Maki MM-kisoissa 1939.

Sijoituttuaan 1961 MM-turnauksessa kuudenneksi Yhdysvallat järjesti seuraavan vuoden turnauksen talvilomaparatiisi Colorado Springsissä. Sosialistimaat boikotoivat kisoja ja isäntämaa sijoittui kolmanneksi. Tämän jälkeen maan joukkueet sijoittuivat vuosikymmenen aikana tasaisesti A-sarjan keskivaiheille tai alemmaksi. Suomalaisväriä tänä aikana toivat detroitilainen Tom Mustonen Tukholmassa vuonna 1963 sekä Bruce Riutta vuoden 1968 Grenoblen joukkueessa. Riutta sanoi olevansa Suomesta tietämätön, vaikka hän oli kotoisin amerikansuomalaisten pääkaupunki Hancockista.

Yhdysvallat päätti vuosikymmenen lähettämällä vuoden 1968–1969 vaihteessa amatöörimestarijoukkue Waterloo Black Hawksin Iowasta pelaamaan maaotteluita. Joukkue, jossa pelasi minnesotansuomalainen Wayne Wirkkula, epäonnistui kiertueellaan. Tästä johtuen Yhdysvallat kokosi hätäisesti uuden joukkueen wisconsinilaisen Greenbay Bobcatsin nimissä ennen Tukholman MM-turnausta. Yhdysvallat lopetti kuusikymmentäluvun A-sarjan viimeisenä.

Rod Paavola äärimmäisenä oikealla Prahassa vuonna 1959.

Vuonna 1948 St. Moritzin olympiajoukkueessa nähtiin jälleen AAU:n joukkueessa amerikansuomalainen, maalivahti Roy Ikola. Tosin joukkue edusti virallisesti vain avajaisissa. USAHA:n joukkue oli epävirallisesti neljäs. Sijoitusta varjostivat ammattilaisepäilyt, mutta turnauksen alla pelaajat kiersivät kummassakin joukkueessa. USAHA vakiinnutti seuraavana vuonna paikkansa Kansainvälisessä Jääkiekkoliitossa nimellä AHAUS hankkien ensin bostonilaisseuran ja vuotta myöhemmin kootun joukkueen voimin MM-mitalin.

Vuonna 1951 Suomi voitti Tampereella MM-kisoihin matkalla olleen yhdysvaltalaisen Bates HC:n lukemin 7-2. Kyseessä oli ensimmäinen voitto pohjoisamerikkalaisista. MM-turnauksessa tämä yhdysvaltalaisjoukkue oli kuudes ja viimeinen jenkkiseura arvokisoissa pitkään aikaan. Seuraavan vuoden olympiahopean jälkeen Yhdysvaltain joukkueet jäivät nimittäin henkilö- ja taloussyistä pois tulevista MM-kisoista. Yhdysvallat palasi arvokisoihin Länsi-Saksassa 1955 ja sijoittui neljänneksi. Tuota joukkuetta amerikkalainen Bill Boni piti spokanelaislehden kolumnissaan kisojen parhaina amatööreinä.

Olympiakisoissa 1956 Cortinassa nähtiin jälleen suomalaisväriä Yhdysvaltain hopeajoukkueessa. Maalivahtina pelasi Willard Ikola, St. Moritzissa käyneen Royn veli. Politiikan vuoksi väliin jääneen Moskovan turnauksen (1957) jälkeen Ikola joukkuekavereineen palasi arvokisoihin Oslossa 1958. Sairastelujen ja loukkaantumisten vaivaama ryhmä sijoittui MM-kisoissa viidenneksi. Ikola osasi tarpeeksi paljon suomea opastaakseen Leijonien nuorta maalivahti Juhani Lahtista. Aktiiviuransa jälkeen Willard Ikola loi uuden sellaisen menestyksekkäänä oppikouluvalmentajana, korostaen kuitenkin pelaajien itsensä roolia.

Seuraavan vuoden turnauksessa Prahassa Yhdysvallat hävisi pronssin isäntämaalle maalisuhteen laskemisen jälkeen. Joukkueen iso vaalea pakki Michiganin suomalaisseudulta, Rod Paavola, kunnostautui myös vuotta myöhemmin talviolympialaisissa Squaw Valleyssa joukkueen voittaessa vastoin ennakko-odotuksia kultamitalin. Hän sai kisojen jälkeen NHL-tarjouksen New York Rangersiltä, mutta päätti olla tarttumatta siihen. Jääkiekon lisäksi Paavola harrasti myös amerikkalaista jalkapalloa ja seiväshyppyä.

Wayne Wirkkula kaudella 1968–1969.

Tässä artikkelissa on kuvattu Yhdysvaltain maajoukkueita 1920-luvulta aina 1960-luvun loppuun saakka. Näissä joukkueissa pelasi yhteensä kahdeksan amerikansuomalaista, joiden rooli jäi kuuden kanadansuomalaisen tavoin lähinnä kannustavaksi. Suurin osa heistä oli puolustuspään luottopelaajia ja suurimpien tähtien tukipelaajia. Vain vuoden 1963 toiseksi parasta amerikkalaista pistemiestä Tom Mustosta voitaneen pitää joukkueensa todella isona tähtenä.

Kokonaisuutena tässä artikkelissa käsitelty aikakausi oli Yhdysvaltain jääkiekkoilun osalta kaikkien aikojen menestyksekkäin. Huippuina vuoden 1933 ensimmäinen Kanadan ulkopuolelle mennyt maailmanmestaruus sekä Squaw Valleyssä 1960 voitettu olympiakulta. Yhdysvaltain menestykselle oli suuri merkitys joukkueitten johtamisessa George V. Brownilla 1920-luvulla ja kaikkein suurin hänen pojallaan Walter Brownilla 1930-60 -luvuilla. Jälkimmäinen oli poikkeuksellisen laaja-alainen urheilujohtaja, vaikuttaen IIHF:n puheenjohtajana 1954–1957 sekä NHL-seura Boston Bruinsin ja NBA-koripalloseura Boston Celticsin taustalla. Hän on saanut osakseen laajaa arvostusta, mistä kertovat myös nimitykset IIHF Hall of Famen, NHL:n Hall of Famen ja koripallossa Naismith Memorial Basketball Hall of Famen jäseneksi.