Nykyään NHL-varaus on uusien huippujääkiekkoilijoiden ensimmäinen tavoite matkalla kohti maailman huippua. Niin varausten säännöt kuin määrät ovat muuttuneet, mutta keskimäärin suomalaisia varataan noin 15 vuosittain. Kesän 2017 Chicagossa pidetyn draftin jälkeen suomalaisvarauksia oli tehty yhteensä 426.
Mutta vuonna 1969 tilanne oli aivan toinen. Nykymuotoinen varaaminen alkoi silloin, NHL:ssä ei käytännössä ollut eurooppalaisia, eikä varauksen saaminen ollut Suomessa tavoite. Ensimmäinen varattu suomalainen ei edes heti tiennyt tuleensa varatuksi.
Salmelainen lähti vain kiekkokouluun
HIFK:n kiekkoilun suuruuden luoja Göran Stubb oli Wienin MM-kisoissa vuonna 1967 tehnyt sopimuksen kanadalaisen suurpuolustaja Carl Brewerin kanssa. Kyse oli todellisesta huippunimestä, sillä Brewer oli Torontossa voittanut Stanley Cupin kolme kertaa, oli kerran valittu NHL:n ykkös- ja kaksi kertaa kakkostähtikenttään.
Pelattuaan ensin aiemman sopimuksensa mukaisesti kauden IHL:ssä ”Calle” tuli Helsinkiin vuonna 1969. Hän periaatteessa vain puolustaja, mutta käytännössä oli myös päävalmentaja. Brewerin johdolla HIFK voitti mestaruuden ja samalla hän myös mullisti suomalaisen jääkiekkoilun.
HIFK olisi halunnut myös jatkoa, mutta Brewer oli jo sopinut Detroit Red Wingsin kanssa paluustaan NHL:ään. Mutta yksin hän ei kauden jälkeen Pohjois-Amerikkaan lähtenyt. Brewer oli houkutellut kesän kiekkokouluun yhdeksi kouluttajaksi HIFK:n nuoren hyökkääjän Tommi Salmelaisen.
– Tarkoitukseni oli olla Torontossa kaksi kuukautta. Kun ei ollut mikään kiire, niin lähdin rahtilaiva Kotkaniemellä Philadelphiaan, josta sitten lensin Torontoon. Siellä pääsin jäälle joidenkin NHL-pelaajien kuten Brad Parkin kanssa. Se oli hieno kokemus ja olisi sellaisenaan jo riittänyt.
Mutta Salmelaisen tietämättä muutakin oli tulossa.
NHL oli tehnyt ensimmäisen suuren laajennuksensa vuonna 1967. Silloin mukaan tuli kuusi joukkuetta, joiden joukossa Blues oli. Kun näiden uusien seurojen oli vaikea hankkia pelaajia vanhaan tyyliin kanadalaisia juniorijoukkueita tukien, niin draft aloitettiin juuri vuonna 1969.
Montreal Canadiens sai varata ensimmäisenä ja otti Rejean Houlen, mutta jälkeenpäin varauksen tärkein nimi oli Philadelphia Flyersin toisella kierroksella varaama Bobby Clarke. Yhteensä varattiin 84 pelaajaa, joista 80 oli Kanadasta ja kolme USA:sta. Blues varasi viidennellä kierroksella Salmelaisen. Hänestä tuli ensimmäinen varattu eurooppalainen ja tietysti myös ensimmäinen suomalainen. Hän ei tosin itse tiennyt asiasta mitään.
– Tapasin kavereita seuraavana päivänä, ja nämä onnittelivat. Kysyin miksi, ja he näyttivät sanomalehteä. Vasta silloin kuulin koko asiasta, Salmelainen kertoi.
Scotty Bowman oli tuolloin St. Louisin manageri ja päävalmentaja. Cliff Fletcher oli apulaismanageri.
– Fletcher oli käynyt keväällä Helsingissä. He olisivat halunneet Brewerin, mutta hänellä oli jo sopimus Detroitin kanssa. Hän siirtyi Bluesiin sitten seuraavana vuonna. Varauksen jälkeen tajusin, mikä yhteys kaikella oli.
Pelasi kauden CHL:ssä
Blues halusi varauksensa farmijoukkueeseensa.
– Olin täysin hämmästynyt, sillä en ollut odottanut mitään. Minun piti olla matkassa vain pari kuukautta. Mukana oli vain kesävaatteita. Se ei ollut helppo päätös, mutta kaikkien sanottua, että minulle olisi hyvä ainakin yhden kauden kokeilu, päätin yrittää.
Loppukesän Salmelainen oli jääkiekkokoulussa apulaisohjaaja ja suuntaisi sitten St. Louis Bluesin harjoitusleirille. Sieltä hänet ohjattiin Central Hockey Leaguen Kansas City Bluesiin. Joukkue pelasi samalla nimellä, samoilla väreillä ja samanlaisilla paidoilla kuin NHL:n St. Louis Blues.
Salmelainen pelasi Kansas Cityssä 62 ottelua, joissa teki kuusi maalia ja antoi 16 maalisyöttöä. Hän oli noin puolivälissä Bluesin pisteissä. Edellä oli mm. tšekkiveteraani Jaroslav Jirik, joka oli saanut luvan pelata vuosi Pohjois-Amerikassa. Kauden lopussa hän pelasi kolme ottelua myös NHL:ssä.
Noilla CHL-peleillä Salmelaisesta tuli ensimmäinen suomalainen Pohjois-Amerikan ammattilaissarjoissa, kun jätetään huomiotta siirtolaiskiekkoilijat Albert Pudas ja Lundin veljekset Pentti ja Joe. Nämä olivat syntyneet Suomessa, mutta olivat kiekkoilijoina kanadalaisia.
– Kansas City oli mukava paikka. Siellä oli ihan lumitalvi, joskin se oli aika lyhyt. Me pelasimme rodeohallissa [American Royal Building], jossa oli syksyisin moniviikkoinen karjanäyttely ja rodeo. Lanta haisi vielä tammikuussakin. Mutta se oli ihan hyvä halli.
– Pelaamisessa alku oli vähän outoa, mutta loppukaudesta pääsin hyvin mukaan kuvioihin. Jatkoakin tarjottiin, mutta halusin palata Suomeen. Brewer sanoi minulle, että olisin päässyt NHL:ään, jos olisin ajatellut eri tavalla. Silloin NHL oli täysin uutta kaikille eurooppalaisille. En vain osannut ajatella toisin.
Buffalo uudeksi lempinimeksi
Blues ei päässyt pudotuspeleihin, mutta Salmelainen sai vielä uuden mahdollisuuden, kun AHL:n Buffalo Bisons kärsi loukkaantumisista. Hän matkusti muutaman muu pelaajan kanssa Buffaloon, mutta pelejä ei tullut, kun lopulta mestaruuden voittaneen Bisonsin loukkaantumistilanne helpottui.
Uusi lempinimi sen sijaan tuli.
– Kun palasin kotiin, niin IFK:n joukkuetoverit kyselivät matkasta. Kun sanoin olleeni viimeksi Buffalossa, niin Hexi Riihirannan johdolla sain uuden nimen.
Kun nimi sopi hyvin jyräävään pelityyliin, niin siitä lähtien Salmelainen on tunnettu ”Buffalona”.
Kausi 1979–80 oli huippuhetki. Silloin Buffalo pelasi HIFK:n ykkösketjussa yhdessä Esa Peltosen ja Matti Hagmanin kanssa. HIFK teki vieläkin voimassa olevan maaliennätyksen ja voitti mestaruuden, joka oli Salmelaiselle uran toinen.
HIFK:n lisäksi hän pelasi Itävallan Feldkirchissä ja Saksan Rosenheimissa. Pelaaminen päättyi HIFK:ssa kauden 1980–81 jälkeen. Silloin oli aika tehdä pitkä ura autokaupan parissa.
Pojista Tony pelasi sitten täysin muuttuneissa olosuhteissa NHL:ssä ja voitti HIFK:ssa SM-liigan pistepörssin. Tobias valittiin vuonna 2017 HIFK:n urheilujohtajaksi. Omena ei pudonnut kauaksi puusta.